Jatko-osia

Jatko-osia, tai oikeastaan ei. Kun Itämeren Aurin jatko-osa ei kiinnostanut, tartuin Korpinlauluun. Se oli hyvin samanlainen kuin Itämeren Auri, päähenkilöt varmaan voisi vaihtaa keskenään ja mitään eroa ei huomaisi. Mutta hyvin luettava kirja. Korpinlaulussa on mukana pienehkö maaginen elementti, mutta sen pystyy halutessaan tulkitsemaan allegorisesti, eikä niin että maailmassa olisi magiaa.

Sitä ennen olin tarttunut Matt Haigin Keskiyön kirjastoon, johon näin jälkikäteen voisi liittää Kate Atkinsonin Hävityksen jumalan. Siis siinä mielessä, että kuvataan ihmisen kaikkia mahdollisia elämiä. Jos Atkinsonin maailma ei ole kovin mukava ja helppo paikka, Haigin maailma on jonkinlainen kevyt versio siitä. Mutta siis erittäin positiivinen ja kannustava: nykyinen elämä onkin se kaikista paras.

Aito jatko-osa, vaikkakin itsenäinen sellainen, oli Kaikki on mahdollista. Stroutin kohdalla en kuitenkaan puhuisi positiivisesta maailmankuvasta: kaikilla on omat ongelmansa, pienempiä ja suurempia, mutta jonkinlaisia joka tapauksessa. 

Jostakin syystä kaikkien kirjojen nimi alkaa k:lla.

Erilaisia kirjoja

 Nyt on luettu erilaisia kirjoja: historiallinen romaani, jännäri ja "laatukirjallisuutta". 

Itämeren Auri oli ihan koukuttava, en ollutkaan aiemmin lukenut niin kaukaisesta Suomen historiasta. Ehkäpä hiukan moderni nainen sijoitettuna n. 800-luvun Suomeen, mutta mielenkiintoinen. Mutta toinen osa tuntui jo turhan tutulta, katsotaan tuleeko luettua loppuun.

Arianna de Bellikset on aiemmin mennyt dekkarikategoriaan, mutta nyt ruumiita tulee urakalla keuhkoruton seurauksena. Ensin ajattelin että korona näkyy kirjan tematiikassa, mutta se onkin ilmestynyt jo ennen. Ihan koukuttava lukukokemus, ja hauskaa, joskaan ei kovin uskottavaa, miten suomalaiset sukujuuret näkyvät eri paikoissa. Ja toimittajan nimi on "Aurora Borealis"...

Nimeni on Lucy Barton on rakenteeltaan mielenkiintoinen: tarina tulee hyvin sekalaisessa järjestyksessä, eikä kaikkea kerrota suoraan, ei mitään realismia siis. Minä muodossa kirjoitettu (pienois)romaani kertoo yhden tarinan, ja siitä jää miettimään mikä on Elizabeth Stroutin yksi tarina, josta Lucyn kirjailija-kirjoittamisen opettaja Sarah Payne puhuu kurssillaan. 

Todella hyviä kirjoja

 Nyt on sattunut hyvä kirjaonni, todella hyviä kirjoja putkeen: Elämän mittainen lukupiiri, Yöjuna Lisaboniin ja Ennen kuin mieheni katoaa.

Elämän mittaisen lukupiirin takia tavoitteeni alle 50 lainakirjasta romuttui: oli pakko tilata monta kirjassa mainittua kirjaa, alkaen Timanttisutrasta We Girlsiin. No, täytyy katsoa tuleeko luetuksi. Mutta Elämän mittainen lukupiiri tuli luettua, vaikka kirjoittajan äidin ei olisi tarvinnut siinä noudattaa tapaansa lukea kirjan loppu ensiksi: heti alussa kerrottiin että hän kuolee. Haimasyövän ja kirjojen lisäksi teemana oli myös pakolaisuus, joten vakavaa asiaa hyvin kirjoitettuna.

Yöjuna Lissaboniin sai haaveilemaan, josko itsekin vain nousisi junaan ja matkustaisi Lissaboniin. No, korona...on hyvä tekosyy. Kirja on oikeastaan kaksi kirjaa samoissa kansissa, mutta en ainakaan itse jaksaisi lukea kirjaan upotettua kirjaa itsenäisenä teoksena, ehkäpä se olisi liian korkealentoista. Mutta tälläisellä rakenteella kirja(t) toimi hyvin, ehkä loppupuolella rupesi hiukan jo väsyttämään koko juttu, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Loppu ei ollut hyvä Selja Ahavan kirjassa, mutta päähenkilö oli hyvin elävän ja kirja oli kirjoitettu hyvin vahvalla tunteella. Miten Kolumbus asiaan liittyi, ei oikein koskaan selvinnyt minulle täysin, mutta sopi kyllä kirjaan mukaan, ja takakannessa ajatus oli hyvin selitetty, onnistuin vain jo unohtamaan sen...