sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Satu Intiasta (411 s)

Vikas Swarupin Nuoren naisen koetukset, onko se satu? Hyvä ja paha saavat palkkansa, yhteiskunnalliset ongelmat ratkaistaan yksi kerrallaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.Useampi murhakin saadaan ratkaistuksi siinä sivussa.

Intian yhteiskunta näyttäytyy kirjan pinnallisen keveyden alla raa'alta ja mielivaltaiselta. Toisaalta kirjan päähenkilö ei haaveile asuvansa missään muualla, vaikka eräs sivuhenkilöistä muuttaakin Ruotsiin, jossa palkat kuvataan käsittämättömän korkeiksi intialaisiin verrattuna.

Ja vaikka kehyskertomus kuullostaa uskomattomalta, edes kirjan päähenkilö ei usko siihen, jälkisanoissa kirjailija kertoo koko kirjan saaneen alkunsa todellisuudesta: joku vanha miljördööri oli etsinyt perijää Hanumanin temppelistä monta vuotta ennen kirjan kirjoittamista. Ehkäpä Intiassa todellisuus on tarua ihmellisempää.

Satu, dekkari, yhteiskunnallisesti kantaa ottava teos, ota tästä nyt selvää. Hauskaa lukemista joka tapauksessa.