Ruokarouva ja Ruokarouvan tytär olivat mielenkiintoinen tuttavavuus. Kuva Suomen historiasta 1800-luvun lopulta 1920-luvun Pariisin on ihan taiten rakennettu, ja teksti vie mukanaan.
Tarina ei sinäänsä ole kovin yllättävä, eikä kovin uskottava, mutta silti kirjoja lukee ihan mielikseen. Hiukan jopa jäi harmittamaan, että sarjan kolme ensimmäistä osaa on jäänyt lukematta enkä huomannut niiden olemassaoloa ennen kuin Ruokarouva oli puolessa välissä ja tarinat oli spoilattu.
Uskomattomia tarinoista teki jatkuva name dropping. Vaikka piirit Suomessa ovat pieniä, niin ehkä junissa ei kuitenkaan joka matkalla tule joku tunnettu henkilö viereen istumaan ja ryhdy päähenkilön parhaaksi kaveriksi.
Cooksonin Salainen Ystävä oli hyvin kaksijakoinen lukukokemus. Toisaalta hirveää siirappia ja täysin ennakoitava, silti pakko lukea kerralla loppuun jotta pääsee selville että mitä vielä tähän tarinaan voi keksiä, kun kaikki on jo kerrottu.
A Stash of One's Own oli hyvin kaksijakoinen myös. Kohtuullisen lankavaraston omistajaa lohdutti tieto, että muilla on PALJOOOON isompiakin varastoja, mutta toisaalta oli huono omatunto: miksi luen tästä sen sijaan että olisin tyhjentämässä lankavarastoa neulomalla.
Ennen kaikkea kirja oli vakuutus siitä että lankojen tarkoitus on ilahduttaa, ja niinhän ne tekevät. Konmaritus siis toimii tässäkin, vaikka lankaa riittää melkein niin paljon kuin loppuikänäni ehdin neuloa. Eikä kirja myöskään estänyt ostamasta PALJOOON lisää lankaa värjäjeiden popup-kaupasta.
Enid Blyton aikuisille -sarja jatkui kanadalaisessa tyttökoulussa. Ihan kelpo viihdettä, mutta juoni oli tavallistakin epäuskottavampi ja jotenkin siihen ei oikein jaksanut keskittyä. Mutta kyllä varmaan vielä seuraavankin kirjan jaksaa lukea.
