Paras Waris

Linnunsitoja on ohut kirja, mutta tiiviys sopii tarinaan. Yhteiskunta on Koneiden vallassa, ihmisten parhaaksi. Mutta konekin voidaan opettaa valehtelemaan. Ja petokset liittyvät myös ihmissuhteisiin, jopa perheiden sisällä. Äidit myyvät lapsiaan, isoäiti hylkää lapsenlapsensa. Maailma on kovin synkkä ja vaarallinen paikka, ja tarinan kanalta hyvä niin. Orastava rakkaussuhde olisi jopa saanut jäädä kliseisenä pois, mutta merellisen luonnonkuvaus vetää vertoja Janssonille.

Ja kyllä, tällä viikolla on luettu vain yksi kirja....

Dragonlance

Aloitin - kolmatta kertaa - lukemaan Dragonlancea, koska a) lohikäärme aiheinen kirja lukuhaasteeseen b) en ymmärrä Raistlin Majerea. Sarja oli kolmannella kerralla aivan yhtä koukuttava kuin edellisilläkin lukukerroilla ja se tulikin ahmaistua melko nopealla aikataululla - flunssalla saattoi olla osuutta asiaan.

Ensimmäinen osa tulikin kuvattua jo aiemmin, mutta kun olin saanut toisen osan haettua kirjastosta niin ryhdyin lukemaan turvallisin mielin: olihan repussa tullut jatko-osatkin. Mutta voi kauhistus: Soturiveljien loputtua huomaan että kolmas osa puuttuu, eikä missään kirjastossa ole sitä vapaana - aika pitkällekin olisin voinut lähteä sen perässä. No, onneksi keksin, että Kierrätyskeskuksessahan voisi löytyä, ja näin olikin, jopa kaksin kappalein - ruotsiksi.

Tuli siis todistettua itselleni, että vielä se ruotsi sujuu. Ainoa mitä ihmettelen, että onko ruotsinkielinen kirja katkaistu eri kohdasta kuin suomenkielinen (alkuperäinen?), koska edellisiltä lukukerroilta - ja seuraavista osista - jäi tunne että on tapahtumia, joista olin lukenut, mutta joita ei sitten  löytynytkään.

Ja ymmärränkö vieläkään Raistlinia? Ehkä hiukan paremmin, mutta sekin analyysi voi jäädä neljänteen lukukertaan.

 

 

Kipeänä on aikaa lukea

Kun oli sairas, niin oli aikaa lukea: nämä kolme kirjaa olivat vain jää vuorenhuippu...


Kate Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia?:sta en ole varma olinko lukenut sen jo aiemminkin. Ainakaan siitä en heti muistanut loppuratkaisua, kuten kävi sarjan ensimmäisen osan kanssa. Emkä tiedä muistaisinko sitä muutaman kuukauden kuluttuakaan, mutta pidin kirjasta, ei siinä mitään. Hauskat henkilöt, hieman herkullisesti liioiteltuna, ovat kirjan suola, ja se loppuratkaisu, no, se oli riittävän erilainen. Ja saiko paha palkkansa?

Helena Wariksen Talviverinen on fantasiaa, ja jatkoi samaa sarjaa kuin edelliset lukemani Wariksen kirjat. Kyllästyin kirjaan jo alkumetreillä, koska siinä puhuttiin pitkään tapahtumista, joita oli käsitelty jo aiemmisssa osissa, eikä niistä tuntunut tulevan mitään sen kummenpaa selville, vain useammilla sanoilla. Ja kirjan loppuratkaisukin oli melko lailla kerrottu jo edellisen osan lopussa.

Hectorin Asvalttihippi oli mielenkiintoinen kuvaus helsinkiläislapsen ja nuoren kokemuksista 50-60-luvuilla, ja 70-luvun alussa. Mutta sitten kun suosiota alkoi tulla, niin kuvauksesta tuli mielestäni hiukan väkinäistä, tai ohutta, ihan kuin into kirjan tekemiseen olisi lopahtanut. Mutta odottelen mielenkiinnolla seuraavaa osaa.

Ei kohtia

Nyt alkaa olla jo vaikea laittaa kirjoja lukuhaasteen mihinkään kohtaan, näistäkään kuudesta ei mikään osunut jäljellä oleviin 15 tyhjään kohtaan.

Mutta jos haluaa lukea kirjan kolmanteen kertaan, se ei voi olla ihan huono. Margaret Weisin Hengen miekka ei ollut kolmannella kerralla yhtään sen huonompi kuin edellisilläkään lukukerroilla. Sen henkilöt ovat hyvin omaperäisiä ja eläviä, enkä oikein koskaan ole ymmärtänyt Raistlin Majerea (tai Hamletia, sen puoleen).

Jarkko Sipilän Luupuisto oli - no - ihan samaa sarjaa kuin muutkin sipilät. Hauskaa luettavaa, ja paikallistuntemus teki kirjasta vielä hauskemman.

Cecelia Ahern yllätti, ja kirjassa ei ollutkaan mitään uuskummaa. Ihan puhdasta chic littiä, mutta täytyy sanoa, että kerrankin tarinan yllätys pysyi yllätyksenä loppuun saakka.

Helena Wariksen trilogian kaksi ensimmäistä osaa menivät nopeasti, ja paikallistuntemus teki näistäkin hauskempia. Nyt tosin liikuttiin Itämeren alueella eikä vain Helsingissä, mutta henkilöt olivat hyvin uskottavia eivätkä ilman särmiä, Sudenlapset olisi voinut - hiukan liioitellen - laittaa samaa sukupuolta olevien pariskuntien kohtaan - mutta ei nyt yhdellä suudelmalla ja yksipuolisella ihastuksella sentään.

Unelmahommissa kertoo, miten voi itsensä elättää blogin kirjoittamisella. No, itselleni ei tullut sellainen olo, että tuossapa minun unelmahommani, mutta kuka tykkää mistäkin. Kirjaa olisi voinut joku hiukan toimittaa enemmän: nyt kaikki asiat tuntuivat tulevan vähintään kahteen kertaan. Enkä siis keksinyt omaa unelmahommaanikaan...