sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Romantiikkaa ja realismia

 Ruokarouva ja Ruokarouvan tytär olivat mielenkiintoinen tuttavavuus. Kuva Suomen historiasta 1800-luvun lopulta 1920-luvun Pariisin on ihan taiten rakennettu, ja teksti vie mukanaan.

Tarina ei sinäänsä ole kovin yllättävä, eikä kovin uskottava, mutta silti kirjoja lukee ihan mielikseen. Hiukan jopa jäi harmittamaan, että sarjan kolme ensimmäistä osaa on jäänyt lukematta enkä huomannut niiden olemassaoloa ennen kuin Ruokarouva oli puolessa välissä ja tarinat oli spoilattu.

Uskomattomia tarinoista teki jatkuva name dropping. Vaikka piirit Suomessa ovat pieniä, niin ehkä junissa ei kuitenkaan joka matkalla tule joku tunnettu henkilö viereen istumaan ja ryhdy päähenkilön parhaaksi kaveriksi.

Cooksonin Salainen Ystävä oli hyvin kaksijakoinen lukukokemus. Toisaalta hirveää siirappia ja täysin ennakoitava, silti pakko lukea kerralla loppuun jotta pääsee selville että mitä vielä tähän tarinaan voi keksiä, kun kaikki on jo kerrottu.


A Stash of One's Own oli hyvin kaksijakoinen myös. Kohtuullisen lankavaraston omistajaa lohdutti tieto, että muilla on PALJOOOON isompiakin varastoja, mutta toisaalta oli huono omatunto: miksi luen tästä sen sijaan että olisin tyhjentämässä lankavarastoa neulomalla.

Ennen kaikkea kirja oli vakuutus siitä että lankojen tarkoitus on ilahduttaa, ja niinhän ne tekevät. Konmaritus siis toimii tässäkin, vaikka lankaa riittää melkein niin paljon kuin loppuikänäni ehdin neuloa. Eikä kirja myöskään estänyt ostamasta PALJOOON lisää lankaa värjäjeiden popup-kaupasta.

















sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ajatuksia herättävää mutta hauskaa

En muista mikä aikanaan sai tarttumaan kirjaan "How to be a Woman", mutta se oli hauska. Moranthology ei myöskään pettänyt, erittäin huvittava. Hiukan vakavampi se oli toki, mutta edelleen vertaukset joita Moran tekee ovat absurdiudessaan valloittavia, kuten se miten vakavia henkisiä vammoja hän on saanut koska ei ole saanut nuoruudessaan yhtään kuppia hyvää teetä.

Kirjassa on paljon hauskoja tarinoita siitä kuinka Moran on haastatellut kuuluisuuksia, Gordon Brownista Lady Gagaan ja mikä kaikki on mennyt vikaan haastattelutilanteissa (Moran on silti valittu vuoden haastattelijaksi).  Britti tv-sarjoihin hänellä on sanottavaa, usein hyvin henkilökohtaisella tasolla. Vakavampia asioita kirjassa ovat pakinat köyhyydestä, veroista, seksuaalisista vähemmistöistä, David Attenboroughista...

lauantai 27. tammikuuta 2018

Seksiä ja romantiikkaa

 Jos valittelin että Sandra Brownin dekkareissa oli paljon seksiä, niin Jim Morrisonin elämänkerrassa sitä oli aika paljon enemmän. Puolivälissä jo hiuka kyllästytti kun tuntui että joka sivulla oli uusi nainen - tai mies. Mutta kirja oli hyvin kirjoitettu, tai ainakin vakuuttavasti kirjailija esitti, että on tutustunut tarkasti Morrisonin elämään. Olisi helposti voinut mennä lukuhaasteen kohtaan surullinen kirja. Etenkin viimeisen päivän tapahtumat oli kirjoitettu niin, ettei voinut kuin toivoa että pelastajat tulisivat ajoissa.
Surullisuuden sijaan kirjasta jäi soimaan päähän Doorsin laulujen pätkiä. "Cancel my subscription to the Resurrection", "She lives on love street", "I'm the Lizard King, I can do anything", "Waiting for the sun", "There's killer on the road",.. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Hienoja runokuvia. Otin käteen myös Wilderness - Lost Writings of Jim Morrison, joka myös löytyy omien lukemattomien kirjojeni joukosta. En halunnut "ahmia" sitä, joten vain selailin. Nimiruno(kin) on tutustumisen arvoinen.

Kevyempää luettavaa löytyi vanhasta tuttavuudesta: Catherine Cooksonin Mallen-trilogiasta. Verrattuna samaan kategoriaan kuuluvaan Poldark-sarjaan, nämä ovat ehkä hiukan nopeatempoisempia eikä henkilögalleria ole niin laaja. Ensimmäinen kirja alkaa suvun menettäessä rikkautensa, ja päättyy  kuolemiin.
Toinen kirja keskittyy vanhemmuuteen: miten erilaiset persoonallisuudet vaikuttavat siihen millaisia lapsista tulee, miten fyysiset vammat vaikuttavat ihmisen kehitykseen ja ovatko hyvät aikomukset vain polku helvettiin. Mutta tietenkin kirja päättyy hyvän palkitsemiseen - avioliittoihin.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Auster, kaksi dekkaria ja runoja

Näkymätön oli mukava yllätys Auster-kyllästymisen jälkeen. Luin, muistaakseni pari vuotta sitten, muutaman putkeen, ainakin Talvipäiväkirjan. Sen jälkeen tuntui että joka kirjassa käsiteltiin samaa tapahtumaa, mutta Näkymättömässä se oli, no, näkymätön.
Näkymätön käsittelee puoliksi nykyaikaa, puoliksi vuotta 1967, ja pidin juonen yllätyksellisyydestä, niinpä siitä ei sen enempää. Mutta päähenkilö haaveili runoilijan urasta, ja tarinassa esiintyy myös kuuluisa kirjailija, joak kertoo muuttaneensa omankin nimensä...Hauskaa.

David Hewsonin The Lizards Bite jatkaa NiC Costa-dekkareiden sarjaa, jonka suoritin viime vuonna. Hiukan epäilytti tuo englanninkieli, joskus se hidastaa lukemista sen verran ettei malttaisi keskittyä. Ei tässä tapauksessa. Juoni oli sen verran vauhdikas, ja dekkari niin hyväntuulinen, olematta liian yksinkertainen, että sen oikein ahmaisi. Melkeinpä harkitsen loppujen kirjojen tilaamista Amazonista, Helmetistä kun niitä ei löydy...

Sen sijaan Miki Liukkonen taisi tulla käsitellyksi minun puolestani. Kokoelmassa oli yksi runo, josta pidin ("Minulla on sielu"), mutta muuten meni kyllä yli hilseen. Tai ei oikeastaan, mutta tuntui että yllättävien adjektiivien liittäminen substantiiveihin oli mennyt hiukan ylitse (Joo, kyllä omassa parhaassa tekstissäni - omasta mielestäni - puhutaan kirkuvasta nukkekodista), mutta liika on liikaa. Ja kun asiayhteys kiepahtaa sanasta suraavaan kolmen rivin välein, ei ihan aina pysy perässä. Tai että löytäisi mitä yritetään sanoa. Mutta ehkä se vain kuvaa nykyistä informaatiotulvaa, ja sitä että olen liian vanha ymmärtämään?

No siihen perään kyllä sitten sopi kevennykseksi Savuverho. Nopatempoinen amerikkalainen dekkari, vauhtia, vaarallisia tilanteita ja seksiä. Mitäpä siihen enempää sanomaan? En nyt ihan ensimmäiseksi taida uutta Sandra Brownia valita, vaikka ihan ok:sti kirjoittaa.

Von Schönburgia vaivaa hiukan Miki Liukkosmaisuus: aika nopealla tempolla asiat vaihtuvat kirjassa. Mutta ihan mielenkiintoinen näkökulma köyhtyvään aatelistoon (suosittelen ennemmin kyllä Jänistä jolla on jaden väriset silmät), ja siihen mikä on tyylikästä, ainakin Alexanderin mielestä. Kaikestahan ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta "Count your blessings"



maanantai 8. tammikuuta 2018

Uusi aluevaltaus: sarjakuvanovellit ja romaani

 Mielenkiintoinen uusi alue, kiitos Helmet-lukuhaasteen. En ole aiemmin lukenut sarjakuvia sitten Lucky Lukejen, Asterixien ja Tinttien jälkeen, joten aikuisten sarjakuvat ovat tuntematonta aluetta. Ehkäpä niille on jäänyt jotakin brändiinsä Modesty Blaisesta ja sen tyyppisistä sarjoista, enkä ole innostunut niihin tarttumaan.

Nämä kaksi kirjaa tarttuivat kirjastosta mukaan sattumalta, kun selasin sarjakuvahyllyjä/laatikostoa. Ensimmäinen kirja näytti kiinnostavammalta, tartuin siihen - Asterixin takiako? - kuvitellen sen sisältävän antiikin tarustoa. Nopeasti törmäsin kuitenkin sanaan sarjakuvanovelli, ja päätin että varmuuden vuoksi on valittava jokin "oikea" sarjakuvaromaanikin.

Rooma oli hyvin mielenkiintoinen: olimme itsekin pari vuotta sitten Roomassa, ja Villa Borghesen puiston tunnisti hyvin kuvista. Kolme novelleista oli kuvituksia "oikeisiin" novelleihin, Maupassantia, Kafkaa ja Ahoa. En muista noita "oikeita" tarinoita, niin en pysty vertaamaan, mutta piirrokset veivät kyllä hyvin mukaan tarinoihin.Ehkä eniten kuitenkin pidin yksi sivuisista tarinoista: niissä oli jotenkin sellainen ironinen ote ihmisiin elämänsä "risteyskohdissa".

Shenzhen oli astetta vakavampi teos, vaikka Roomassakin oli paljon matkapäiväkirjamaisuuksia. Delislen matkan kohde ei vain ollut ihan perinteinen turistipaikka, vaan Kiina, jossa hän yritti työskennellä kielimuurista huolimatta. Ja olla tylsistymättä kuoliaaksi iltaisin ja viikonloppuisin. Kiinnostavaksi kirjan teki tuokiokuvat kiinalaisesta arjesta, ja kommunikaatiovaikeuksien tuottamista hauskoista tilanteista.

Kirjat olivat hyvin nopeita lukea. Vai enkö ottanut niitä tarpeeksi vakavasti, kun Shenzhenistäkin mieleeni jäi parhaiten kuva, jossa Delisle harppoo Tinttinä kiinalaisella kadulla, Milou seuranaan?

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Peliin liittyvä

Ties monesko Noituri-kirja, ihan menevä taas kerran. Harmittaa vain, kun edellisistä on jo hetki vierähtänyt, niin ei kaikkea enää muistanut, mitä oli missäkin vaiheessa tapahtunut.

Mutta yötä myöten tätä luettiin. Jotenkin näiden seikkailujen analysointi tuntuu turhalta, niitä luetaan viihtyäkseen enkä hae niistä syvempiä merkityksiä. Vaikka niitäkin on, varmasti. Erilaisuus, genetiikalla kokeilu, stereotypiat, ne nyt tulevat ensinnä mieleen tästä kirjasta.

Kirjaan tämän nyt tuonne peliin liittyväksi, vaikka olen miettinyt myös Weisin kirjojen uudelleen lukemista: niiden Raistlin on noituri Geraltiin verrattuna vielä monisyisempi.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Kaksi seuraavaa

Neljäs Poldark-sarjan kirja, eipä siitä ole juuri muuta sanottavaa kuin edeltäjistään. Putkeen lukeminen ei onnistunut: luin puolet tästä jo viime vuoden puolella, mutta jäi odottamaan "lopettamista".

Nostalgiaa, muistan kun luin ja katselin sarjaa silloin joskus 80-luvulla. Sen takia yöpöydälle on ilmestynyt yksi Catherine Cookson...

Ian Rankin ei myöskään petä - Pyhiä ja pahoja on hyvin napakka, siinä ei tyhjäkäyntiä ole. Siksi se tulikin luettua yhdessä yössä.