tiistai 14. marraskuuta 2017

Vähiin käy ennen kuin loppuu (956 s)

 Mitfordin tytöt kertoo mielenkiintoisista ihmiskohtaloista. Miten samasta perheestä voi tulla täysin vastakkaisten ideologien kannattajia. Kuusi tytärtä ja yksi poika, kaikilla oma polkunsa.
Kirja kertoo hyvin viime vuosisadan alun ilmapiiristä, moraalista ja käytöstavoista. Kovin hyvin kirjoitettu se ei ole, mutta tarina on sen verran mielenkiintoinen, että kirjan jaksaa - hyvinkin - lukea.

Iisakin kirkon lukeminen sen sijaan vaati kaksi yritystä, joista toinen kerta toden sanoi. Mutta en ole vielä aivan 70-vuotias, joten päähenkilöön samaistuminen oli vaikeahkoa. Silti Hotakainen on tavoittanut jotakin yleisinhimillistä elämän katoavaisuudesta, perheen sisäisistä jännitteistä ja inhimillisyydestä.

Keyesin pakinakokoelma sen sijaan on hyvinkin inhimillinen: Kirjailija ei muuta teekkään kuin pilkkaa omia omituisuuksiaan. Ehkä pieni karsinta olisi ollut vielä paikallaan, osittain jutut toistuivat, mutta tarviiko sitä aina keksiä pyörää uudestaan? Kyllä tämän hyvin jaksoi lukea.

Ai, niin: Mitfordin tyttöjä on ainakin Kate Morton lukenut omia kirjojaan varten, Iisakin kirkossa on kannessa sinistä ja valkoista ja Marian Keyes osaa kirjoittaa hauskasti. Kaksi kirjaa vielä...




torstai 19. lokakuuta 2017

Pari Mortonia (1398 s)


 Muutama Morton tuli taas lukaistua. Näistä Talo järven rannalla oli parempi, vaikka ei Kaukaisissa hetkissäkään mitään vikaa ollut.

Morton osaa hyvin kirjoittaa arvoituksen ja keriä sitä auki pala kerrallaan. Joskus melko hitaasti ja arvattavasti, mutta loppuun jää välillä yllätyksiä. Mutta ehkäpä tälläiselle konkarilukijalle lopun yllätykset ovat niin pieniä, ettei niillä enää ole merkitystä?

Mutta kirjat pitävät hyvin otteessaan, ei niitä malttaisi laskea pois. Tunnelma tuo mieleen A.S. Byattin Possession-kirjan. Menneisyyteen katsotaan hieman romantisoiden ja yläluokkaisesta näkökulmasta. Eskapismia, kyllä.

Jos tuohon Byattiin vertaa, tai mikä kirjoissa häiritsee, on lopun kauniisti avautuva solmu, jossa kaikki langanpäät solmitaan. Mutta aikuisten saduistahan näissä on kyse - ja satuihinhan Morton tarinansa usein sitoo.


Kirjoittaminen yleensäkin on toistuva teema kirjoissa. Kaikki kirjoittavat, vähintäänkin kirjeitä tai päiväkirjoja. Ja hyvä niin.

torstai 12. lokakuuta 2017

Kehuttu kirja (335s)

Lueskelin aikamoisen määrän blogeja ennen kuin törmäsin kiinnostavan kuuloiseen kirjaan, mutta se osottautui jonkin moiseksi pettymykseksi. Ensinnäkin, tarina on aika hidastempoinen ja ehkäpä hiukan ennalta aavistettava. Toisaalta kirjan lopussa kirjoittaja kertoo sen olevan täysin mielikuvituksen tuotetta. No, tästähän ei saisi olla pettynyt, jos kerran on romaaniin tarttunut tietokirjan sijaan. Kohtuu pitkä aika tämän lukemiseen on kuitenkin kulunut, ei ollenkaan imaissut mukaansa.

Kirjassa on hyvää se, että ryhdyn tästä googlailemaan Edvard Munchia ja hänen taulujaan.

Harrasteita (367 s)

A year between friends
Kahden ystävän välinen kirjeenvaihto: jostakin syystä päädyin varaaman kirjan jonkin neulonta-haun perusteella Helmetistä, mutta en kyllä mielestäni törmännyt siinä yhteenkään neuleohjeeseen. Kaikenlaista muuta harrastetta kyllä löytyi: etenkin reseptejä ja värjäysohjeita.

Knitalong
Tätä luin pitkään ja hartaasti, Tour de sockin innoittamana. Mutta ehkä aika on ajanut tämän ohitse, jotenkin tuntui hassulta lukea Internetissä tapahtuvista yhdessä neulomisista suurena ihmeenä. Tai ehkä reaktion sai aikaan amerikkalaistyylinen kirjoittaminen: ensin kerron mitä aion kirjoittaa , sitten kirjoitan sen ja sitten vielä kerron mitä olen kirjoittanut.

Mutta neulomisesta nyt luen mitä tahansa... muutama kiva ohjekin kirjasta löytyy, mutta ei minulla taida olla juuri nyt intoa niitä toteuttaa.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Parempi minä (285 s)

Ainakin minä voisin voida paremmin, kuumeessa ja pääsäryssä ryhdyn dokumentoimaan. Kirja on sen arvoinen, todella hyvin kirjoitettu ja täynnä paljon hyviä ideoita, kun ne vain saisi käyttöön.

Hyvän tiimin salaisuudet, tavoitteista ja mentalimalleista. Pidän Duhiggin tavasta tuoda tieteelliset tekstit inhimilliselle tasolle. Hän etsii aina jonkin tarinan, tai yleensä kaksi, joiden avulla hän visualisoi mitä tapahtuu, jos kaikki ei mene hyvin, ja sitten esimerkin, joka päättyy hyvin. Ja kirjoitustyyli suorastaan imaisee mukaansa.

Ehkä koskettavin asia kirjassa kuitenkin oli viimeinen kappale. Se tuo kirjassa esitetyt asiat siihen muotoon, että itsekin ryhtyy asettamaan itselleen tavoitteita kirjassa esitetyssä muodossa. Mutta enpä kerro mistä se kappale on kirjoitettu, jotta en pilaa yllätystä.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Viisi Valaa (2023 s)

Näin kirjastossa Villa Sibyllan arvoituksen ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Kolmas osa sarjaa, joten pakkohan sitä oli tilata kaikki viisi osaa saman tien. Ensimmäinen osa oli kuitenkin pettymys: tuntui lähes Hertta-sarjalta aatelisineen ja muistinmenetyksineen ja parisuhdehaasteineen. Teksti oli kuitenkin hyvin sujuvaa, eikä parempaakaan luettavaa ollut, niin avasin toisen, ja kolmannen, ja...

Mielenkiintoisinta sarjassa on muistinmenetykseen liittyvä tarina, jota paljastetaan pala palalta, kirja kirjalta. Sarja on siis paras lukea järjestyksessä. Itse murhatarinat kussakin kirjassa ovat melko helposti arvattavia, jopa minulle, joka en koskaan yritä arvata murhaajaa.

Mielenkiintoisin kirjoista on neljäs, Tuomitut. Sen lahkolaisuuteen liittyvä tapaus tuottaa kyllä yllätyksen lopussa, ja tapahtumakäänteitä riittää. Siihen verrattuna viides kirja tuntuu junnaavan koko ajan paikallaan: aina vain etsitään yhtä henkilöä ja puhutaan ja puhutaan ja puhutaan. Tai sitten tunne tuli vain siitä, että jännityksen säilymiseksi taisin loppukirjasta hypätä ylitse  muiden paitsi kahden päähenkilön näkökulmasta kirjoitetut kappaleet...

Ja näköjään näistä kolme ensimmäistä löysi paikkansa lukuhaastelistalta. Bonusta.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017