Pari dekkaria lisää

Unni Lindellin Käärmeenkantajan ja Unenvartijan olen lukenut ennenkin. Silti ne jaksoi lukea, ja yllättyä loppuratkaisusta. Muistin siis väärin. Joten varmaan täytyy etsiä kotikirjastostakin jatko-osat.

Muuten tämän vuoden lukemiset eivät ole viime vuoden tahdissa: ennen näitä kahta oltiin alle 15 000 sivussa, kirjoja oli luettuna kolmisenkymmentä. Täytyy parantaa tahtia.

Lisää kesälukemisia

Kirjastosta hyllystä satunnaisesti valittu kirja oli luettava. Tosin nukahdin aika monta kertaa kesken lukemisen, mutta Saara Henrikssonin Syyskuun jumalat oli silti ihan mielenkiintoinen. Mitä on aika? kirja kysyy, ja mikä on totta? Vastauksia kirjasta ei oikein löydy, mutta Budapest oli mielenkiintoinen tapahtumapaikka.

Kuolon kultaiset kiehkurat taas oli aikuisten satua, sekoitus Christietä ja Blytonia, kuten aiemminkin.

Pitkään kijoittamatta

Pari Bowie elämänkertaa alkuvuoden mittaan: Luulin etten jaksaisi enää kolmatta (viidettä, jos laskee katselukirjat), mutta Jonesin kirja oli mielenkiintoinen, koska se koostui ihmisten haastatteluista. Toi kohteen jotenkin todella lähelle.

Elly Griffithsit ovat kivoja dekkareita Norfolkista, arkeologiasta ja sinkkuäidistä.

Nina Georgen Pieni kirjapuoti oli aluksi tylsä, mutta sitten luinkin sen kerralla loppuun. Surullinen. Elämän hukkaan heittämisestä, mutta koskaan ei ole myöhäistä?

Kesälukemisia

Mikael Karvajalka on ollut jonkun aikaa uudestaan luettavien listalla, en edes muista miksi alunperin. Mutta oli aika hauskaa lukea aamuyöstä Kölnin katedraalista ja illalla katsella sitä. Maaginen rakennus, eikä Waltarillakaan ollut siitä pahaa sanottavaa. Kirja itsessään oli tuttua, taattua Waltaria. Hiukan loppuosa meni matkailuoppaaksi, mutta Mikael Hakim odottaa...

Pari dekkaria ajankuluksi. Tappava särky oli melko yksinkertainen, mutta luettava. Ja Alvtegenin Petos oli kiinnostava, vaikka sekin oli jo aiemmin luettu.