perjantai 27. elokuuta 2021

Vähän luettua

 En ole varmaan pitkään aikaan lukenut näin vähän. Mutta sitä se muutto teettää.

Toinen syy saattaa olla se, että Pascal Mercierin Sanojen paino ei ole kovin nopeatempoinen kirja, joten sitä pystyi/jaksoi lukea vain pätkissä. Mutta koko kirja tuli luettua silti, joten vika ei ollut kirjassa.

Sitten olikin vuorossa pari Muriel Barberyä, ja ne olivat lähes yhtä hyviä kuin Siilin eleganssi. Vahinko vain että olin jo unohtanut osittain sivuhenkilöt Siilin eleganssista, olisi varmasti ollut hauskempaa lukea nämä aivan peräkkäin. Tai Haltijaelämäähän ei liittynyt Siilin eleganssiin, siitä jäi lähinnä odottava olo onko lisäosia tulossa.

Ja pikalukuna taattua Ian Rankinia, aivan ihanaa.


tiistai 20. heinäkuuta 2021

Kesämökkilukemisia

Hiukan vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta, mutta sitä se muutto tekee. Lisäksi varmaan luin niin paljon fiksuja kirjoja, että tuntui ettei jaksa yhtään lukea, joten en lukenut romaaneja, puutarhakirjoja kyllä. Ja Google vielä lisäsi kirjotusmotivaatiota poistamalla kaksi viimeistä tekstiä, mutta onneksi myös palautti ne. 

Ilmeisesti vain kaksi kirjaa on jäänyt välistä keväällä, mutta hyviä sellaisia. Muriel Barbery: Siilin eleganssi ja Colm Toibinin Brooklyn. Näistä tykkäsin etenkin tuosta Siilin eleganssista.

Ensimmäinen kirja jonka luin kokonaan on Madeline Millerin Kirke. Todella hyvin kirjoitettu kirja, ja mielenkiintoinen aihe. Täytyy tilata Helmetistä Achilleen laulu (vaikka olen muistaakseni lukenut sen aiemmin jo, mutta en ole varma, sanoisin että ennen tämän blogin aloittamista). 

Toinen luettu oli Marija Vantin Uuno Kailaan elämänkerta. Mielenkiintoinen kyllä, mutta ei kovin hyvin kirjoitettu, mutta nämä ovat makuasioita. Ei ihan siloiteltu näkemys, mutta ei kauhean yllättäväkään.

Jyväskylän matkalla aloitin Torstain murhakerhon, joka oli oikein hyvin kirjoitettua hömpähköä dekkaria. En muista lukeneeni kirjaa, jossa ratkaisuehdotuksia oli näin monta. Ja en tiedä miksi käteen sattuu näitä kirjoja joissa puhutaan vanhoista ihmisistä, ehkä sitä lajia julkaistaan paljon. (Olivet, ja Pascal Mercierin Sanojen paino, joka on edelleen kesken vaikka kiva kirja onkin).

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Jatko-osia


Jatko-osia, tai oikeastaan ei. Kun Itämeren Aurin jatko-osa ei kiinnostanut, tartuin Korpinlauluun. Se oli hyvin samanlainen kuin Itämeren Auri, päähenkilöt varmaan voisi vaihtaa keskenään ja mitään eroa ei huomaisi. Mutta hyvin luettava kirja. Korpinlaulussa on mukana pienehkö maaginen elementti, mutta sen pystyy halutessaan tulkitsemaan allegorisesti, eikä niin että maailmassa olisi magiaa.


Sitä ennen olin tarttunut Matt Haigin Keskiyön kirjastoon, johon näin jälkikäteen voisi liittää Kate Atkinsonin Hävityksen jumalan. Siis siinä mielessä, että kuvataan ihmisen kaikkia mahdollisia elämiä. Jos Atkinsonin maailma ei ole kovin mukava ja helppo paikka, Haigin maailma on jonkinlainen kevyt versio siitä. Mutta siis erittäin positiivinen ja kannustava: nykyinen elämä onkin se kaikista paras.


Aito jatko-osa, vaikkakin itsenäinen sellainen, oli Kaikki on mahdollista. Stroutin kohdalla en kuitenkaan puhuisi positiivisesta maailmankuvasta: kaikilla on omat ongelmansa, pienempiä ja suurempia, mutta jonkinlaisia joka tapauksessa. 


Jostakin syystä kaikkien kirjojen nimi alkaa k:lla.

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Erilaisia kirjoja

 Nyt on luettu erilaisia kirjoja: historiallinen romaani, jännäri ja "laatukirjallisuutta". 

Itämeren Auri oli ihan koukuttava, en ollutkaan aiemmin lukenut niin kaukaisesta Suomen historiasta. Ehkäpä hiukan moderni nainen sijoitettuna n. 800-luvun Suomeen, mutta mielenkiintoinen. Mutta toinen osa tuntui jo turhan tutulta, katsotaan tuleeko luettua loppuun.


Arianna de Bellikset on aiemmin mennyt dekkarikategoriaan, mutta nyt ruumiita tulee urakalla keuhkoruton seurauksena. Ensin ajattelin että korona näkyy kirjan tematiikassa, mutta se onkin ilmestynyt jo ennen. Ihan koukuttava lukukokemus, ja hauskaa, joskaan ei kovin uskottavaa, miten suomalaiset sukujuuret näkyvät eri paikoissa. Ja toimittajan nimi on "Aurora Borealis"...

Nimeni on Lucy Barton on rakenteeltaan mielenkiintoinen: tarina tulee hyvin sekalaisessa järjestyksessä, eikä kaikkea kerrota suoraan, ei mitään realismia siis. Minä muodossa kirjoitettu (pienois)romaani kertoo yhden tarinan, ja siitä jää miettimään mikä on Elizabeth Stroutin yksi tarina, josta Lucyn kirjailija-kirjoittamisen opettaja Sarah Payne puhuu kurssillaan. 


keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Todella hyviä kirjoja

 Nyt on sattunut hyvä kirjaonni, todella hyviä kirjoja putkeen: Elämän mittainen lukupiiri, Yöjuna Lisaboniin ja Ennen kuin mieheni katoaa.

Elämän mittaisen lukupiirin takia tavoitteeni alle 50 lainakirjasta romuttui: oli pakko tilata monta kirjassa mainittua kirjaa, alkaen Timanttisutrasta We Girlsiin. No, täytyy katsoa tuleeko luetuksi. Mutta Elämän mittainen lukupiiri tuli luettua, vaikka kirjoittajan äidin ei olisi tarvinnut siinä noudattaa tapaansa lukea kirjan loppu ensiksi: heti alussa kerrottiin että hän kuolee. Haimasyövän ja kirjojen lisäksi teemana oli myös pakolaisuus, joten vakavaa asiaa hyvin kirjoitettuna.

Yöjuna Lissaboniin sai haaveilemaan, josko itsekin vain nousisi junaan ja matkustaisi Lissaboniin. No, korona...on hyvä tekosyy. Kirja on oikeastaan kaksi kirjaa samoissa kansissa, mutta en ainakaan itse jaksaisi lukea kirjaan upotettua kirjaa itsenäisenä teoksena, ehkäpä se olisi liian korkealentoista. Mutta tälläisellä rakenteella kirja(t) toimi hyvin, ehkä loppupuolella rupesi hiukan jo väsyttämään koko juttu, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Loppu ei ollut hyvä Selja Ahavan kirjassa, mutta päähenkilö oli hyvin elävän ja kirja oli kirjoitettu hyvin vahvalla tunteella. Miten Kolumbus asiaan liittyi, ei oikein koskaan selvinnyt minulle täysin, mutta sopi kyllä kirjaan mukaan, ja takakannessa ajatus oli hyvin selitetty, onnistuin vain jo unohtamaan sen...


 

sunnuntai 14. helmikuuta 2021


Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge oli mielyttävä uusi tuttavuus. Ei kovin positiivinen lukukokemus, ei mitään ahmittavaa, mutta erittäin hyvin kirjoitettu. Elämä eläkkeelle jäämmisen jälkeen ei ole helppoa, ainakaan jos et itse ole helppo ihminen, ja sitä Olive Kitteridge ei edes yritä olla. 

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen: pieniä kertomuksia ihmisistä, jotka kaikki liittyvät Olive Kitteridgeen. Nuorempia ja vanhempia, kenelläkään asiat eivät ole kokonaan hyvin. Loppu toki antaa toivoa, mutta eipä siitäkään ihan helppoa jatkoa ole.

Jarkko Sipilän Syy tappaa on taattua tavaraa, ehkä hiukan enemmän kommentoiden yhteiskunnallista tilannetta kuin aiemmin. Mutta ihan kunnollinen dekkari, tuttujen henkilöhahmojen kera.

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Juicea


Juicen muistelmat nauhoilta editoituna. Luettavaa, mieleenkiintoista ajankuvaa. Seuraavaa osaa odotellessa.

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Huomioita neuroottiselta planeetalta

Samaan aikaan noiden edellisten kirjojen kanssa tuli luettua Matt Haigin Huomioita neuroottiselta planeetalta, jonka kuvittelin olevan romaani. Virhe, taas kerran Matt Haigin kohdalla. Kyse oli "Syitä pysytellä hengissä" -kirjan itsenäiseltä jatkolta, ja siinä ahdistusta ei koe vain Matt itse vaan koko planeetta.

Mielenkiintoisia huomioita hauskasti kirjoitettuna, mutta ehkä hiukan liikaa toistoa "Syihin" nähden. Tai sitten vaan niitä ei olisi pitänyt lukea peräkkäin.

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Kolme äänikirjaa

En oikein tiedä miksi Haruki Murakamin Pimeän jälkeen on kirjoitettu. Kaikki joiden kanssa olen siitä keskustellut ovat pitäneet sitä, no, pitkästyttävänä.

Sen sijaan Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on todella mielen kiintoinen, eikä Unohda minut ole huono sekään. Rakenne on todella hyvin mietitty, ja teksti on sujuvaa. Myös läänikirjan ukija on hyvä. Ehkä ei kuitenkaan kannata lukea näitä aivan peräkkäin...Näköjään minä luen tänä vuonna vain kirjoja jotka on kirjoittanut joku Schulman...


sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Nyt menee jo paremmin

 No, ainakin minun mielestäni. Tammikuun 3. on alussa, ja neljä luettua kirjaa: kaikki suomennetut Ninni Schulmanit. Joskus vaan haluaa uppoutua kirjoihin, nämä tulivat sopivasti eteen. Ihan perus-ruotsalaisdekkareita, ei niistä sen enempää sanottavaa.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Tilastoja

No viime vuosi ei ollut kovin hyvä, vain 99 kirjaa. Sivuja on todella vähän, vain 32 949. 

 Mutta osasyyllisiä tähän ovat varmastikin 13 kuuntelemaani äänikirjaa. Ne ovat niin paljon hitaampia "suorittaa". 

  1.  Kolme parasta: Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat 
  2.  Hideo Yokoyama: 64 
  3. Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään 
Muuten suosikkeja olivat Maria Adofssonin Doggerland, Ann Cleeves, Margaret Atwood (pienissä paloissa), Marian Keyes ja Cecelia Ahern. 

 Lisään tähän kuvat niistä kirjoista, joita ei muuten ole lisätty tänne blogiin. Tai ainakin osasta...