Murhia ja puutarhataidetta

No, nämä kirjat eivät enää sopineet mihinkään lukuhaasteen kohtiin, mutta ansaisevat silti tulla mainituiksi: Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat, Jarkko Sipilän Syvälle Haudattu ja Eeva Ruoffin Puutarhataiteen helmiä.

Hämeen-Anttilan kirjassa henkilöt häviävät historiallisen aikakauden kuvaukselle, joka tosin ei sarjan tässä vaiheessa tuo kauheasti yllätyksiä. Mutta mukavan helppo lukuinen kyllä.

Sipilän kirja on samoin saman porukan ja Helsingin kuvauksineen tuttua kauraa, hyvä niin.

Jos näistä pitäisi valita minkä ostaisin, niin eiköhän Puutarhataide veisi voiton. Ei dekkareissakaan ole mitään vikaa, mutta Puutarhataide on hyvin kirjoitettu, mielenkiintoisesta aiheesta. Ainoa mikä jäi pohdituttamaan, oli mistä löytää 300 puutarhuria rakentamaan minun puutarhaani? Mitä, eikö se olekaan samaa luokkaa Pavlovskin kanssa?

Nukkumisesta

En ole nukkunut puoleentoista vuoteen kovin hyvin. Silti en koe, että olisin kroonisesti uneton, kuten Taina Laane. Se taitaa olla hyvä merkki, koska unen laatuun taitaa vaikuttaa eniten se, että jos siitä ryhtyy huolehtimaan. Ja yllättävän paljon löytyy samasta vaivasta kärsiviä, kun asiasta puhuu.

Kirjan tyyli on itselleni aika vieras, mutta harjoituksissa on järkeä ja ne tuntuvat toimivan. En nyt kauhean montaa ole kokeillut, mutta hengitysharjoituksia.

Harjoitusten lisäksi kirjasta voi lukea Tainan kokemukset unettomuudesta, ja onneksi niin, koska jos olisi ollut muitakin henkilöitä, niin sovittaminen lukuhaasteen taulukkoon ei olisi onnistunut.

Nuoruudesta

 Leonin uusimman suomennetun kirjan nimi on - varsinkin englanniksi - sangen ironinen: Waters of Eternal Youth selvittelee nimittäin ikuisesti lapsen tasolle jääneen tytön tapausta. Tyttö on "löytänyt" ikuisen nuoruuden Venetsian kanalista, ja tapahtumien seurauksena saanut aivovaurion.


Tuttuun Brunetti tapaan kirjassa luetaan ja ihmetellään italialaista byrokratiaa ja korruptiota. Venetsia kuvataan eräänlaisena Shangri-La:na, jossa suurin huolenaihe on kasvavat turistimäärät. Toki maahanmuuttajien uudet tavatkin hiukan huolettavat tyttärestään huolehtivaa italialaisisää. Ja kirjan kannessa oleva kulkuneuvo, hevosvaljakko, ei tunnu liittyvän juuri sisältöön, paitsi että aivovaurion saanut tyttö ratsasti aikoinaan.

Mitä huominen tuo tullessaan kirjan sankari on teinityttö. Hiukan tapahtumaköyhä tämä Ahern on verrattuna aiemmin luettuihin, mutta uuskumman ja chicklitin sekoitus on silti luettavaa.Hiukan tekopyhyyttä ehkä on ilmassa: se että menettää kaikki rahat tuntuu takaavan että ihmisestä tulee parempi yksilö. Tosin kirjan päähenkilö on ihastuttavan rehellinen siinä kuinka rasittavasti hän tietää itsekin käyttäytyvänsä.

Ja miten sitä itse toimisi, jos tietäisi mitä huomenna tapahtuu? Yrittäisikö sitä muuttaa?

Taas kolme kirjaa

 Fossiilivaltiatar on toinen osa sarjaa, ja sinäänsä vauhdikas, mutta ehkäpä turhan huima. Tai sitten en vain pidä "mukamas" tieteellisyydestä ja siitä että että etsitään elämän tarkoitusta tieteestä. No, ehkä hieman liioittelua, mutta kovin scifiltä juttu vaikuttaa, yhdistetynä agenttiromaani perinteeseen, joka on tuotu nykyaikaan pohtimalla luonnonkatastrofeja kylmän sodan sijaan.

Mutta kirjassa liikutaan mielenkiintoisissa paikoissa: Moskovassa, Tsernobylissä ja Rooman katakombeissa. Ja historiasta on kaivettu esiin Stalin, Linne ja Goethe. Ja sitten sidotaan kirjailija mukaan kirjan tarinaan...



Paul Austerin Mr. Vertigo on paras pitkään aikaan lukemani kirja. Kuinka voisin vastustaa kirjaa joka alkaa: "Olin kahdentoista vanha, kun ensi kerran kävelin vetten päällä." Ensimmäinen kappale tempaisee mukaansa, ja kirjaa ei oikein malta laskea käsistään, sen verran vauhdikas tarina on.

Ja silti kirja kuvaa hienosti murrosikään tulevan pojan maailmaa, Amerikkaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja jopa ganstereiden maailmaa. Muutama konna on saatu mukaan, eikä kertojakaan ole puhdas pulmunen. Tietyllä tavalla, vauhdikkuudestaan ja omituisista tapahtumistaan huolimatta, kirja on ennen kaikkea elämänkerta, kuvaus miten erilaisia vaiheita ihmiselämässä voi olla.


 Myös Ilon Ukkosen kirja kertoo yhdestä elämänvaiheesta: kun innokas käsityön harrastaja kouluttautuu tekstiilialalle ja ryhtyy yrittäjäksi. Mielenkiintoinen tarina pienyrittämisestä, optimismista ja siitä että ihminen voi epäonnistuakin.


Olisi ollut mielenkiintoista lukea myös mitä kirjoittajalle tapahtui yrittämisen loppumisen jälkeen.