Ei kohtia

Nyt alkaa olla jo vaikea laittaa kirjoja lukuhaasteen mihinkään kohtaan, näistäkään kuudesta ei mikään osunut jäljellä oleviin 15 tyhjään kohtaan.

Mutta jos haluaa lukea kirjan kolmanteen kertaan, se ei voi olla ihan huono. Margaret Weisin Hengen miekka ei ollut kolmannella kerralla yhtään sen huonompi kuin edellisilläkään lukukerroilla. Sen henkilöt ovat hyvin omaperäisiä ja eläviä, enkä oikein koskaan ole ymmärtänyt Raistlin Majerea (tai Hamletia, sen puoleen).

Jarkko Sipilän Luupuisto oli - no - ihan samaa sarjaa kuin muutkin sipilät. Hauskaa luettavaa, ja paikallistuntemus teki kirjasta vielä hauskemman.

Cecelia Ahern yllätti, ja kirjassa ei ollutkaan mitään uuskummaa. Ihan puhdasta chic littiä, mutta täytyy sanoa, että kerrankin tarinan yllätys pysyi yllätyksenä loppuun saakka.

Helena Wariksen trilogian kaksi ensimmäistä osaa menivät nopeasti, ja paikallistuntemus teki näistäkin hauskempia. Nyt tosin liikuttiin Itämeren alueella eikä vain Helsingissä, mutta henkilöt olivat hyvin uskottavia eivätkä ilman särmiä, Sudenlapset olisi voinut - hiukan liioitellen - laittaa samaa sukupuolta olevien pariskuntien kohtaan - mutta ei nyt yhdellä suudelmalla ja yksipuolisella ihastuksella sentään.

Unelmahommissa kertoo, miten voi itsensä elättää blogin kirjoittamisella. No, itselleni ei tullut sellainen olo, että tuossapa minun unelmahommani, mutta kuka tykkää mistäkin. Kirjaa olisi voinut joku hiukan toimittaa enemmän: nyt kaikki asiat tuntuivat tulevan vähintään kahteen kertaan. Enkä siis keksinyt omaa unelmahommaanikaan...