Muutama Morton tuli taas lukaistua. Näistä Talo järven rannalla oli parempi, vaikka ei Kaukaisissa hetkissäkään mitään vikaa ollut.
Morton osaa hyvin kirjoittaa arvoituksen ja keriä sitä auki pala kerrallaan. Joskus melko hitaasti ja arvattavasti, mutta loppuun jää välillä yllätyksiä. Mutta ehkäpä tälläiselle konkarilukijalle lopun yllätykset ovat niin pieniä, ettei niillä enää ole merkitystä?
Mutta kirjat pitävät hyvin otteessaan, ei niitä malttaisi laskea pois. Tunnelma tuo mieleen A.S. Byattin Possession-kirjan. Menneisyyteen katsotaan hieman romantisoiden ja yläluokkaisesta näkökulmasta. Eskapismia, kyllä.
Jos tuohon Byattiin vertaa, tai mikä kirjoissa häiritsee, on lopun kauniisti avautuva solmu, jossa kaikki langanpäät solmitaan. Mutta aikuisten saduistahan näissä on kyse - ja satuihinhan Morton tarinansa usein sitoo.
Kirjoittaminen yleensäkin on toistuva teema kirjoissa. Kaikki kirjoittavat, vähintäänkin kirjeitä tai päiväkirjoja. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti