torstai 12. lokakuuta 2017

Kehuttu kirja (335s)

Lueskelin aikamoisen määrän blogeja ennen kuin törmäsin kiinnostavan kuuloiseen kirjaan, mutta se osottautui jonkin moiseksi pettymykseksi. Ensinnäkin, tarina on aika hidastempoinen ja ehkäpä hiukan ennalta aavistettava. Toisaalta kirjan lopussa kirjoittaja kertoo sen olevan täysin mielikuvituksen tuotetta. No, tästähän ei saisi olla pettynyt, jos kerran on romaaniin tarttunut tietokirjan sijaan. Kohtuu pitkä aika tämän lukemiseen on kuitenkin kulunut, ei ollenkaan imaissut mukaansa.

Kirjassa on hyvää se, että ryhdyn tästä googlailemaan Edvard Munchia ja hänen taulujaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti