Dekkareita, joiden pääasiana ei oikeastaan ole murhaajan löytäminen. Hauskinta on Henrik VIII:n ajan kuvaus, tosin ihmiset tuntuvat kovin moderneilta ajatuksiltaan ja reaktioiltaan. Eikä päähenkilön kyttyräselkä haittaa menoa, paikoitellen tuntuu että hän kuvittelee olevansa joku entisajan Bond. Mutta pääosin hän tyytyy osaansa Sherlockina.Hänen Watsoninsa on se varsinainen seikkailija, joka on aina valmis tempaamaan miekkansa esiin. Hänen kehityksensä kirjoissa kulkee hulivilistä naimisiinmenoon, ja edelleen lapsen menetyksestä johtuvaan alkoholismiin.
Sivuhenkilönä vilahtelee vanhentunut Henrik VIII, josta ei piirretä mitenkään miellyttävää kuvaa. Hallituskauden kymmenen vuotta ensimmäisen avioeron jälkeen kuvataan uskonnollisen kaaoksen vuosiksi, jolloin ihmiset uskovat joko vanhaan katoliseen malliin tai ovat kiihkeitä reformisteja. Mutta päähenkilö ja tavallinen kansa tuntuu alkavan vieroksua kantaa ottamista puoleen tai toiseen.
Naiset kuvataan romaaneissa elävästi, mutta lähinnä miehisen katseen kohteina. Heillä on toki oma tahtonsa, mutta heidän osuutensa rajoittuu äitiyteen tai heikompiosaisten auttamiseen, ns. hyväsydämisyyteen. Heihin verrattuna kirjojen miehillä on lähes kaikilla, päähenkilöä lukuunottamatta, huonot puolensa.
Kirjojen henkilöiden litteydestä huolimatta juoni imaisee mukaansa eikä murhaajan arvaamista ole tehty liian helpoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti